"Mitenkä?"
"Olet useinkin opastanut minua pulmissani."
"En totisesti olisi kyennyt siihen tällä kertaa, sillä minä en ole niin anteeksiantavainen kuin sinä. Rakastan ehkä vähemmän, mutta loukkaantuessaan sydämeni pahastuu ainiaaksi."
"Mutta herra Fouquet ei ole loukannut sinua", huomautti Marguerite
Vanel neitsyellisen viattomasti.
"Ymmärrät ihan hyvin, mitä tarkoitan. Eihän herra Fouquet tietenkään ole loukannut minua, kun olemme vain muodollisesti tuttavuksia, mutta sinulla on valittamisen syytä häntä vastaan. Sinä olet ystävättäreni, ja senvuoksi en neuvoisi sinua siihen suuntaan kuin haluaisit."
"Ah, olet ennakkoluuloinen?"
"Mainitsemasi huokaukset antavat selvän perusteen päätelmiin."
"Voi, nyt sorrat minua!" pahaksui nuori nainen äkkiä kooten kaikki voimansa niinkuin taistelija valmistautuessaan antamaan viimeisen iskun; "sinä otat lukuun vain pahat intohimoni ja heikkouteni. Mitä minussa on puhtaita ja jalomielisiä tunteita, niistä et ole tietääksesikään. Jos herra yli-intendentti tällä hetkellä vallitseekin ajatuksiani, jos lähestyn häntä, kuten tunnustan olevan mahdollista, niin se johtuu siitä, että hän herättää syvää myötätuntoani, ollessaan nyt niin onnettomassa asemassa kuin ajatellakin voi."
"Oi, onko jotakin uutta tapahtunut?" äännähti markiisitar painaen kätensä sydämelleen.
"Etkö siis tiedä?"