"Katsokaamme nyt tätä", virkkoi rouva de Bellière avaten erään lippaan.
"Nuo smaragdit tunnen hyvin", sanoi jalokivikauppias, "olen itse laittanut niihin kehykset. Sievimmät koko hovissa, — no, ei sentään ihan: kaikkein puhtaimmat ovat rouva de Châtlllonin, jolle ne joutuivat Guisen herttuoilta, mutta teidän smaragdinne ovat toisella sijalla, madame."
"Minkä verran voidaan laskea niiden arvoksi?"
"Kehyksissään?"
"Ei; olettakaa, että ne tahdottaisiin myydä."
"Kylläpä tiedän, kuka ne ostaisikin!" huudahti Faucheux.
"Myyntiarvon juuri haluan saada selville. Ne siis olisivat muutettavissa rahaksi milloin hyvänsä?"
"Kaikki teidän jalokivenne menisivät joutuin kaupaksi, madame; on tunnettua, että teillä on Pariisin hienoin yksityinen kokoelma. Te ette ole niitä naisia, jotka vaihtavat korujaan; ostatte aina parasta ja pidätte mitä olette ostanut."
"Paljonko näistä smaragdeista maksettaisiin?"
"Satakolmekymmentätuhatta livreä."