Markiisitar merkitsi lyijykynällä muistikirjaansa kultasepän mainitseman summan.
"Entä tästä rubiininauhasta?" kysyi hän edelleen.
"Vaaleanpunaiset rubiinit… ovatpa ne muhkeita! Näitä jalokiviä en tiennyt teillä olevankaan, madame."
"Arvioikaa."
"Kaksisataatuhatta livreä. Tuo keskimmäinen vastaa yksinään sataatuhatta."
"Niin, niin, sitä olin ajatellutkin", sanoi markiisitar hyvillään. "Sitten timantit, timantit! Voi, niitä minulla on paljon: sormuksia, ketjuja, korvarenkaita ja helyjä, solkia, rintaneuloja! Tehkää niistä arvio, herra Faucheux, olkaa niin hyvä."
Kultaseppä otti suurennuslasinsa ja pikku vaakansa, punnitsi, tarkasteli ja mutisi itsekseen saadessaan yhteenlaskunsa valmiiksi:
"Siinäpä valikoima jalokiviä, jotka tulevat maksamaan rouva markiisittarelle neljäkymmentätuhatta livreä pelkkinä korkoina."
"Arvioitsette ne kahdeksaansataantuhanteen livreen?…"
"Niille vaihein, rubiinit mukaan luettuina."