"Kenenkään ei tarvitse saada siitä vihiä… Te valmistutatte minulle samanlaiset tekokorut. Älkää estelkö: se on tahtoni. Myykää yksitellen, pelkästään jalokivet."
"Mitä siihen tulee, niin myyminen kyllä on helppoa, kun Monsieur parhaillaan etsiskelee koolle hienoa valikoimaa paljaina jalokivinä Madamen kalleuksiksi. Siitä on syntynyt kilpailu. Voin helposti sijoittaa hänelle näitä rubiineja ja timantteja kuudensadantuhannen livren arvosta, kun hyvin tiedän, että kauniimpiakaan ei tule tarjolle."
"Kuinka pian luulisitte saavanne sen kaupan syntymään?"
"Kolmen päivän kuluessa."
"No niin, loput voitte saada menemään yksityishenkilöille. Niinpä voinettekin laatia kanssani suoranaisen kauppasopimuksen, jossa maksu määrätään suoritettavaksi neljän päivän kuluessa."
"Madame, madame, malttakaa toki hiukan, minä pyydän… Menetätte suotta satatuhatta livreä, jos pidätte kiirettä sen sijaan että antaisitte minun vain välittäjänä myydä jalokivet vähitellen."
"Uhraan kaksisataatuhatta, jos käy tarpeelliseksi. Tahdon saada kaikki kuntoon jo täksi illaksi. Tehkää päätöksenne."
"Suostunhan kauppaan, rouva markiisitar… En tahdo salata, että voitan tässä viisituhatta pistolia."
"Sitä parempi! Miten saan rahat?"
"Lähemmin ajatellessani voin haalia ne kokoon vielä tänään — osittain kullassa, mutta enimmäkseen on minun tarjottava Lyonin pankin seteleitä, jotka herra Colbert lunastaa."