"No niin, minä keksin seuraavaa. Otatteko kuunnellaksenne, sire?"
"Vielä kysytte! Sananne ratkaisevat minulle hengen asiasta, ja te kysytte, kuuntelenko!"
"No, minä arvostelen asemaa itseni mukaan. Jos olisi kysymyksessä minun mielipiteeni muuttaminen puolison suhtautumisesta toiseen naiseen, niin yksi seikka ennen kaikkea rauhoittaisi siinä kohden mieltäni."
"Mikä siis?"
"Ensiksikin havainto, että hän ei välitä siitä naisesta."
"Mutta juuri samaahan minä teille äsken neuvoin."
"Vaikkakin, — mutta täydellisesti varmistuakseni olisi tarpeellista, että sitäpaitsi näkisin hänen välittävän jostakusta kolmannesta."
"Ahaa, minä ymmärrän!" vastasi Ludvig hymyillen. "Mutta, rakas
Henriette, vaikka se keino onkin nokkela, se tuntuu armottomalta."
"Miksi niin?"
"Sellainen haavan parantaminen luulevaisen sielussa tuottaa hänelle vamman sydämeen. Häneltä kyllä katoaa yksi pelko; mutta hän jää sairaaksi, ja se on mielestäni pahempaa."