"Ja puhunkin haaveilusta yleensä; älä siis omaksu sanoistani sen enempää kuin katsot osuvaksi. Mistä nyt muuten johtuneekaan mieleeni tarina nuoresta kaihomielisestä tytöstä, joka kuoli sappitautiin sen pettymyksen johdosta, että hän kuvitteli saavuttaneensa jonkun prinssin, kuninkaan tai keisarin rakkauden, vaikka tuo suuruus ilmeisesti rakastikin toista ja ainoastaan käytti edellistä tyttöä todellisen rakkautensa verhona; on kummallista, että tyttöparka ei sitä itse huomannut ajoissa, vaikka hänen ympäristönsä heti havaitsi juonen. Naurathan sille poloiselle hupsulle kuten minäkin, la Vallière?"

"Nauran", änkytti Louise kalmankalpeana; "niin, tietysti minä nauran."

"Ja siinä teet oikein, sillä tapaus on todellakin hupainen. Tapaus tai tarina — miksi sitä sanoisikaan — painui sattuvana mieleeni, ja opettavaisuutensa vuoksi nyt kerroin sen sinulle. Ajattelehan, hyvä Louise, mitä häiriötä sellainen raskasmielisyys voisi tuottaa sinun aivoissasi! Jos sellaista sattuisi jollekulle meistä, niin asianomainen saisi siis olla varma siitä, että hän olisi tänään kuvalintuna, huomenna naurun aiheena ja ylihuomenna kuolisi häpeään."

La Vallière hätkähti ja vaaleni vielä enemmän, jos mahdollista.

"Kun kuningas iskee silmänsä meihin", jatkoi Montalais, "antaa hän sen kyllä huomata, ja jos me olemme se saalis, jota hän tavoittelee, osaa hän kyllä tavoittaa saaliinsa. Sinä näet siis, Louise, että sellaisissa olosuhteissa tulee nuorten tyttöjen, jotka joutuvat alttiiksi vaaralle, suoda toisilleen rajaton luottamuksensa, jotta turhia haaveksimattomat sydämet voisivat varjella niitä, jotka ovat luontuvia raskasmieliseen uneksimiseen."

"Hiljaa, hiljaa!" huudahti la Vallière; "joku tulee!"

"Niin, todellakin", sanoi Montalais; "mutta kuka se voi olla? Kaikkihan ovat menneet messuun kuninkaan saattueessa tai uimaretkelle Monsieurin kanssa?"

Melkein samassa näkivät nuoret tytöt lehtokujan päässä vehmaan lehväholvin alla uljasryhtisen ja solakkavartisen nuoren miehen, jolla oli miekka kainalossa ja viitta hartioilla. Ratsusaappaissaan ja kannuksissaan hän herttaisesti hymyillen tervehti heitä jo kaukaa.

"Raoul!" huudahti Montalais.

"Herra de Bragelonne!" sopersi Louise.