"Kas", virkkoi d'Artagnan, "nyt en enää sano, että se on rohkeata; sanon, että se on hyvin pelattu. Siinäpä näpsä valttaus!"
"Te kyllä ymmärrätte sellaisia yllätyksiä", arveli Monk. Se oli ainoa viittaus, minkä kenraali koskaan lausui Hollannin-matkastaan.
32.
Atos ja d'Artagnan haastelevat vielä kerran lontoolaisessa majatalossaan.
Englannin kuningas saapui loistavassa kulkueessa Doveriin ja sitten Lontooseen. Hän oli kutsunut luokseen molemmat veljensä, hänellä oli mukanaan äitinsä ja sisarensa. Englanti oli ollut niin kauan jätettynä itsekseen eli mielivallan, keskinkertaisuuden ja järjettömyyden kaittavaksi, että kaikki kolme kuningaskuntaa joutuivat ihastuneelle juhlatuulelle Kaarle II:n paluusta hallitsijaksi, jonka englantilaiset kuitenkin tunsivat vain mestaamansa miehen pojaksi. Loppumattomat onnittelut ja kaikkialla tervehdykseksi kajahtelevat suosionhuudot saivatkin nuoren kuninkaan kumartumaan nuorempaan veljeensä Yorkin Jaakko-herttuaan päin ja virkkamaan hänen korvaansa:
"Totisesti, Jaakko, minusta tuntuu, että on ollut oma vikamme, kun olemme viipyneet niin kauan poissa maasta, missä meihin ollaan näin kiintyneitä."
Saattue oli mitä uhkein. Ihana sää suosi juhlapäivää. Kaarle oli saanut takaisin kaiken nuorekkuutensa, kaiken hyväntuulisuutensa; hän näytti kirkastuneelta, ja sydämet myhäilivät hänelle kuten aurinkokin.
Tässä hovilaisten ja ihailijain hälisevässä parvessa, joka ei ollenkaan näkynyt muistavan saattaneensa uuden kuninkaan isää Whitehallin mestauslavalle, seisoi muuan muskettisoturien luutnantin puvussa oleva mies, jonka ohuilla ja älykkäillä huulilla leikki alituinen hymyily, kun hän katseli milloin kansaa, joka luikkaili siunauksiaan, milloin ruhtinasta, joka tekeysi liikuttuneeksi ja tervehti olletikin naisia näiden heitellessä kukkavihkojaan hänen ratsunsa jalkoihin.
"Oiva ala sentään se kuninkaan virka!" tuumi tämä mies itsekseen mietiskelevälle päälle joutuneena ja aatoksiinsa niin syventyen, että hän pysähtyi keskelle tietä, antaen kulkueen lipua ohitseen. "Tuossa tosiaan loistelee ruhtinas kullassa ja kalleissa kivissä kuin Salomo ja kukitettuna kuin keväinen ruohikko; hän menee täysin käsin ammentamaan suunnattomasta aarrekirstusta, johon hänen vastikään peräti kapinallisina esiintyneet ja nyt aivan uskollisiksi palautuneet alamaisensa ovat hänelle koonneet pari vankkurillista kultaharkkoja. Hänelle viskellään kukkavihkoja niin että hän on hautautumaisillaan niiden röykkiöön, ja vielä kaksi kuukautta takaperin häntä olisi esiintyessään tervehditty samanlaisella luotisateella kuin nyt kukkaisryöpyllä. Ehdottomasti on syntyperällä merkitystä, moukkien uhalla, jotka eivät ole välittävinään moukiksi syntymisestään."
Juhlasaattue pitkitti yhä kulkuaan, ja kuninkaan mukana alkoivat suosionhuudot loitota palatsiin päin, mikä ei estänyt upseeriamme yhäti joutumasta alinomaa sysityksi.