Monk ponnisti kaikkensa ollakseen kavaltamatta ajatustansa, mutta d'Artagnan väijyi häntä niin hellittämättömän tarkkaavasti, että hänen silmäänsä ei välttänyt melkein huomaamaton punehdus herttuan poskilla.
"Mutta minä puolestani", sanoi Monk mitä luonnollisimmin, "en ole pilan vihaaja, hyvä herra d'Artagnan; sotamieheni voisivat kertoa teille, että minä monta kertaa leirissä aivan välinpitämättömänä ja tavallaan nautinnoksenikin kuuntelin ivalauluja, joita Lambertin armeijasta kaikui meille ja jotka varmaan olisivat kuumentaneet herkkäluontoisemman sotapäällikön korvia."
"Niin kyllä, mylord", lausui d'Artagnan, "minä tiedän, että te olette täydellinen, — että te jo kauan olette ollut inhimillisten heikkouksien yläpuolella; mutta kaikki pila ei ole samanlaista, ja mitä minuun tulee, vimmastun totisesti ihan silmittömäksi eräänlaisesta pilasta."
"Saisiko tietää, millaista se onkaan, my dear?"
"Sellaista, joka kohdistuu ystäviini tai kunnioittamiini henkilöihin, mylord."
Monk liikahti huomaamattomasti, mutta sen huomasi kuitenkin d'Artagnan.
"Ja missä kohden", kysyi Monk, "missä kohden voi neulanpisto, joka raapaisee lähimmäistänne, syyhyttää teidänkin nahkaanne? Sanokaa minulle se."
"Mylord, minä selitän asian yhdellä lauseella: oli kysymys teistä."
Monk astahti d'Artagnania kohti.
"Minusta?" hän sanoi.