"Tepsii kaikkiin noihin veijareihin? Aivan varmasti, mylord."
"Läsnäolonne ei kuitenkaan voi estää huhua leviämästä, jos se on jo päässyt liikkeelle."
"Eikä ole, ei se vielä ole puheena, mylord, siitä menen takuuseen. Joka tapauksessa olen vakaasti päättänyt erään seikan."
"Minkä sitten?"
"Että murskaan kallon ensimmäiseltä, joka on levittänyt sellaista juttua, ja vielä hänen ensimmäiseltä kuuntelijaltaankin. Sitten tulen takaisin Englantiin hakemaan suojaa ja kenties tointakin teidän armoltanne."
"Niin, tulkaa vain takaisin, tulkaa!"
"Valitettavasti, mylord, tunnen täällä ainoastaan teidät, ja voisi sattua, etten teitä enää tapaisikaan tai että unohdatte minut suuruudessanne."
"Kuulkaa, herra d'Artagnan", vastasi Monk, "te olette peräti miellyttävä aatelismies, teillä on paljon järkeä ja rohkeutta. Te ansaitsette mahdollisimman suurta menestystä: tulkaa minun kanssani Skotlantiin, ja minä vannon toimittavani teille hallintoalueellani uran, jota ken hyvänsä voisi kadehtia."
"Oi mylord, tällä hetkellä se on mahdotonta. Minulla on nykyään pyhä velvollisuus täytettävänä: teidän kunnianne vartioiminen; minun tulee huolehtia, ettei yksikään koiranleuka pääse sumentamaan nimenne loistoa aikalaistenne ja kenties jälkimaailmankin silmissä."
"Jälkimaailman, herra d'Artagnan?"