Ovi avautui, ja raha-asiain yli-intendentti Fouquet ilmestyi Ludvigin eteen. Hän se seurueineen oli aiheuttanut hälinän lehterillä; hänen palveluskuntansa kuhisi odotussuojissa; hänen saattueensa ratsut tömistelivät pihalla. Ulkopuolelta kuului yleisön sorinaa vielä kauan sen jälkeen kun hän oli saapunut palatsiin, — sitä sorinaa, jota Ludvig XIV niin kiihkeästi kaipasi oman esiintymisensä säestykseksi.
"Tuo ei ole mikään kuningas siinä mielessä kuin te luulette", huomautti
Itävallan Anna pojalleen; "hän on ylettömän rikas mies, siinä kaikki."
Kuningattaren sitä sanoessa nostatti katkeramielisyys hänen kasvoilleen kiivaan pahastuksen ilmeen; mutta Ludvigin otsa pysyi selkeänä, itsehillinnän estäessä ainoatakaan rypistystä ilmaantumasta silmäkulmiin. Hän nyökkäsi huolettomasti Fouquetille ja käänsi auki kirjettä, jonka oli palatsinvartijalta saanut. Fouquet huomasi hallitsijallaan olevan tehtävää ja lähestyi leskikuningatarta sekä luontevan ryhdikkäästi että kunnioittavana sävyltään, antaakseen kuninkaan olla häiriintymättömänä.
Ludvig oli levittänyt auki kirjeen, mutta hän ei kuitenkaan lukenut, vaan kuunteli rahaministerin siroja mielistelylauseita Itävallan Annan hienosta kätösestä ja sievistä käsivarsista. Leskikuningattaren kasvot silisivät ja melkein jo myhäilivätkin. Fouquet havaitsi, että kuningas ei ryhtynytkään lukemaan, vaan katseli ja kuunteli häntä; hän kääntyi puolittain, ja Itävallan Annalle tavallaan yhä seuraakin pitäen hän palautti huomaavaisuutensa kuninkaaseen.
"Kai tiedätte, herra Fouquet", virkkoi kuningas silloin, "että hänen ylhäisyytensä on pahasti sairaana?"
"Kyllä, sire, sen kuulin", vastasi Fouquet; "olin maatilallani Vauxissa, kun sain sanoman niin huolestuttavana, että jätin kaikki silleen."
"Tänäkö iltanako läksitte Vauxista, monsieur?"
"Niin, puolitoista tuntia sitten, teidän majesteettinne", vastasi
Fouquet silmäten timanteilla koristettua kelloaan.
"Puolitoista tuntiako!" huudahti kuningas kykenemättä hallitsemaan kummastustaan yhtä hyvin kuin äkäännystänsä.
"Käsitän hyvin, sire, että teidän majesteetillanne on aihetta epäillä sanaani; ihme onkin, että tulin sellaisella vauhdilla. Seikka on se, että minulle oli lähetetty Englannista kolme parivaljakkoa, joita vakuutettiin erinomaisiksi juoksijoiksi; olin asetuttanut ne neljän lieuen välimatkojen päähän, ja tänä iltana sitten koettelin niitä. Suositus todella piti paikkansa"