"Miksi sitten sanoittekaan, että mellakka oli kansan aloite?" huomautti intendentti pettyneenä. "Menneville oli vihamiehiäni; olisin hirtättänyt hänet, ja hän tiesi sen hyvin. Hän oli abbé Fouquetin seurakumppaneita… koko juttu on lähtöisin Fouquetista — olivathan tuomitut hänen lapsuudenystäviään!"
—- Kas niin, — ajatteli d'Artagnan, — nythän olenkin selvinnyt kaikista epäilyksistäni! Sanonpa vain vieläkin, että olkoon herra Fouquet mitä muuta hyvänsä, hän on joka tapauksessa ritarillinen mies.
"Ja onko sitten aivan varmaa, että tuo Menneville on kuollut?" jatkoi
Colbert.
D'Artagnan katsoi hetken tulleen esiintyä keskustelussa.
"Ehdottomasti, monsieur", hän vakuutti astahtaen esille.
"Kas, tekö täällä, monsieur?" virkkoi Colbert.
"Minä itse", vastasi muskettisoturi jämeästi. "Vai oli Menneville teille pikku vihamiehen tapainen?"
"Ei minulla ollut mitään vihamiestä, monsieur", vastasi Colbert, "vaan kuninkaalla kunnoton alamainen."
— Kaksinainen nauta! — ajatteli d'Artagnan; — näyttelet minulle sekä kopeutta että ulkokultaisuutta… "No niin", hän pitkitti, "olenpa kovin hyvilläni niin sopivan palveluksen tekemisestä kuninkaalle, — suvaitsetteko lausua sen hänen majesteetilleen, herra intendentti?"
"Minkä toimen te minulle annatte, ja mitä saan lausuakseni, monsieur? Selittäkää tarkemmin, pyydän", vastasi Colbert ynseästi ja yltyvää vihamielisyyttä ennustavalla äänellä.