"Kuinka niin?" kysyi suu täynnä vieras.
"No, senpä minä selitän", sanoi d'Artagnan. Vieraan leukapielet tekivät välirauhan, hänen kuullakseen paremmin. "Ensiksikin meillä on nyt kahden kynttilän herttainen valo, sen sijaan että meillä erikseen oli kumpaisellakin vain yksi."
"Se on totta", myönsi vieras, johon huomautuksen pätevyys tehosi ilmeisesti.
"Toisekseen huomaan teidän pitävän parhaiten minun öljykakustani, kun taasen minulle tämä läskinviipaleenne maistuu mainiosti."
"Hauska sattuma tosiaan!"
"Ja paremman valaistuksen ja makuni mukaisen aterioimien yläpuolelle vielä asetan seurustelun tuottaman mielihyvän."
"Te olettekin tosiaan hilpeä haastelija", kiitti tuntematon hyvillään.
"Ka, niin kai, — hilpeä kuten kaikki tyhjäpäiset ihmiset. Hoo, samaten ei ole teidän laitanne; näen silmissänne kaikenlaatuista neroa."
"Oh, monsieur…"
"No, myöntäkää pois, että te olette tiedemies."