Kuningas huomasi, että hänen äitinsä kuten hänkin harvoin tunsi esiteltävien nimen, kun sitävastoin kardinaali ihmeellistä muistia ja mielenmalttia osoittaen aina huomaavaisesti puheli kunkin kanssa hänen tiluksistaan, esi-isistään tai lapsistaan, joista hän mainitsi joitakuita nimeltä; se hurmasi arvoisia maalaisjunkkareita ja vahvisti heissä käsitystä, että ainoastaan se on todellinen kuningas, joka tuntee alamaisensa, samaten kuin aurinko on vertaistaan vailla lämmön ja valon lähteenä.
Nuori kuningas pitkitti senvuoksi opiskelua, johon hän oli kenenkään aavistamatta ryhtynyt jo aikaa sitten, ja silmäili tarkkaavasti kasvoja, jotka olivat hänestä ensin tuntuneet mitä vähäpätöisimmiltä ja jokapäiväisimmiltä, yrittääkseen keksiä niiden piirteistä jotakin.
Tarjottiin illallinen. Rohkenematta pyytää sitä setänsä vieraanvaraisuudelta oli kuningas odottanut ateriaa kärsimättömästi. Tällä kertaa hän saikin osakseen kaiken kunnian, mikä kuului ainakin hänen ruokahalulleen, jollei arvolleen.
Kardinaali tyytyi kuihtuneilla huulillaan koskettamaan lihalientä, joka tarjottiin kultaisessa kulhossa. Kaikkivaltias ministeri, joka oli leskikuningattarelta vallannut holhoushallituksen ja kuninkuuden, ei ollut saanut luonnolta varatuksi itselleen hyvää vatsaa.
Itävallan Anna poti jo silloin syöpää, joka vuosien kuluttua vei häneltä hengen, ja hän ei nauttinut juuri enempää ravintoa kuin kardinaalikaan.
Mitä Monsieuriin tulee, joka oli vielä ihan kuohuksissaan maalaiselämässään sattuneesta suuresta tapauksesta, niin hän ei maistanut muruakaan.
Madame yksin piti aito lotrinkilaisena puoliaan hänen majesteettinsa tasalla, niin että Ludvig XIV, jonka olisi täytynyt ilman tätä pöytäkumppania esiintyä melkein ainoana aterioitsijana, tunsi suurta kiitollisuutta ensiksikin emäntäänsä ja toisessa sijassa tämän hovimestaria herra de Saint-Remyä kohtaan, joka oli tosiaan kunnostautunut erinomaisesti.
Aterian päätyttyä kuningas Mazarinilta hyväksyvän eleen saadessaan nousi pöydästä ja alkoi herttuattaren kehoituksesta käyskennellä seurayleisön riveissä.
Naiset huomasivat silloin — on asioita, joissa naiset ovat yhtä eteviä Bloisissa kuin Pariisissa, — että Ludvig XIV:llä oli rivakka ja rohkea katse, joka takasi todellisille suloille kunnollisen arvostelun. Herrasmiehet puolestaan havaitsivat, että hän oli ylväs ja ylpeä, — että hän mielellään pani ne katseet painumaan, jotka liian kauan tai tiukasti tähystivät häntä, ja se tuntui ennustavan hallitsijaa.
Kuningas oli edennyt noin kolmanneksen kierroksestaan, kun hänen korviinsa sattui hätkähdyttävä sana, jonka hänen ylhäisyytensä lausui keskustellessaan Monsieurin kanssa.