"Tehkää niin!" virkkoi kuningas. "Mutta onko teillä kylliksi väkeä?"
"Luuletteko, sire, että minä ottaisin edes korpraalia mukaan? Herra Fouquetin vangitseminen, senhän voi lapsikin suorittaa. Herra Fouquetin vangitseminen on samaa kuin absinttilasin kulautus. Irvistyttää, siinä kaikki."
"Entä jos hän puolustautuu?…"
"Hänkö? Älkäähän nyt! Hänkö puolustautuisi, kun tällainen jyrkkä toimenpide tekee hänestä kuninkaan ja marttyyrin? Ka, jos hänellä on miljoonakin jäljellä, jota epäilen, löisin vetoa, että hän maksaisi sen tällaisesta lopusta. No niin, sire, minä menen."
"Malttakaas!" virkkoi kuningas.
"Ah, mikä on?"
"Älkää saattako hänen vangitsemistaan julkiseksi."
"Se on vaikeampaa, se."
"Minkätähden?"
"Sentähden että mikään ei ole helpompaa kuin astua Fouquetia piirittävien tuhatkunnan innostuneen ihmisen keskelle ja sanoa hänelle: 'Kuninkaan nimessä, monsieur, vangitsen teidät!' Mutta mennä hänen luokseen, puljailla hänen kanssaan, saartaa hänet jollekin shakkilaudan ruudulle, jotta hän ei pääse livahtamaan, riistää hänet kaikkien vieraittensa parista ja pitää häntä vangittuna minkään pahoittelevan huudahduksen kuulumatta ulommaksi, siinä on todellinen, oikea, äärimmäinen vaikeus, ja sen toimen antaisin hyvin kernaasti taitavampien tehtäväksi."