"Olen hyvilläni siitä, että noin etevä ja taattu lainoppinut antaa tämän lausunnon. Olemmehan siis aivan selvillä siitä, että heillä molemmilla on samat oikeudet?"
"Se on selvää… Mutta, hyvä Jumala, mikä merkillinen juttu!"
"Ette ole vielä perillä. Kärsivällisyyttä!"
"Oh, maltan toki kuunnella."
"Jumala tahtoi nostattaa sorretulle kostajan, — tuen, jos pidätte sen sanan parempana. Sattui, että hallitsevalla kuninkaalla, vallananastajalla… olettehan kai tässä minun kannallani — vallananastukseksi lienee sanottava tyyntä, itsekästä asettumista nauttimaan perintöä, josta oikeuden mukaan olisi korkeintaan puolet käytettävänä?"
"Vallananastus on oikea sana."
"Jatkan siis. Jumala tahtoi, että vallananastaja sai ensimmäiseksi ministerikseen lahjakkaan ja ylevämielisen miehen, joka lisäksi oli urhea mies."
"Hyvä, hyvä", huudahti Fouquet. "Minä ymmärrän: te olette luottanut siihen, että minä autan teitä korjaamaan Ludvig XIV:n onnettomalle veljelle tehdyn vääryyden? Olette ajatellut oikein; minä annan kannatukseni. Kiitos, d'Herblay, kiitos!"
"Siitä ei ole kysymystäkään. Te ette anna minun lopettaa", sanoi Aramis järkkymättömänä.
"Minä olen ääneti."