"Ah!" äännähti kreivi.
"Ainoastaan sen aikaa", tokaisi Portos, "että ehdin sinulle kertoa onneni."
"Hei", riemuitsi Raoul.
Atos vilkaisi ääneti Aramikseen, jonka synkkä sävy hänestä jo oli näyttänyt olevan hyvin vähän sopusoinnussa Portoksen hyvien uutisten kanssa.
"Millainen onni teitä on kohdannut? Antakaahan kuulla", kehoitti Raoul hymyillen.
"Kuningas tekee minusta herttuan", supatti kunnon Portos salamyhkäisesti nuoren miehen korvaan, "elinkautisen herttuan!"
Mutta Portoksen syrjähuomautukset olivat aina kyllin voimakkaita, jotta kaikki kuulivat. Hänen kuiskauksensa saavuttivat äänivarain laajuudessa tavallisen mörinän asteikon. Atos kuuli ja päästi huudahduksen, joka sai Aramiksen säpsähtämään. Tämä tarttui Atoksen käsivarteen, ja pyydettyään Portokselta lupaa puhua hetkisen kreivin kanssa kahden kesken hän virkkoi:
"Rakas Atos, sinä näet minut murheen murtamana."
"Murheen?" huudahti kreivi. "Voi, rakas veikkonen!"
"Parilla sanalla kerrottuna on asia näin: olin tehnyt salaliiton kuningasta vastaan; yritys meni myttyyn, ja tällähaavaa minua epäilemättä etsitään."