"Ei, ei, sielullinen jännitys vain rasitti liiaksi."
"Liiallinen huolenpitonne kuninkaan hyvästä vastaanotosta", tokaisi la Fontaine säveästi, ollenkaan aavistamatta, kuinka kipeään seikkaan hän kajosi.
"Hallitsijansa kohdittelusta ei voi liiaksi huolehtia", huomautti
Fouquet hiljaisesti runoilijalleen.
"Monsieur tarkoitti liiallista innokkuutta", lausui d'Artagnan suoraluontoisesti ja sydämellisesti. "On totinen tosi, monseigneur, että vieraanvaraisuutta ei ole koskaan toteutettu niin rajattoman hartaasti kuin Vauxissa."
Rouva Fouquet antoi kasvojensa selvästi ilmaista, että jos hänen miehensä olikin kuningasta kohtaan esiintynyt hyvin, ei jälkimmäinen ollut samalla mitalla palkinnut ministeriänsä. Mutta d'Artagnan tiesi, mikä hirveä salaisuus tähän vielä kätkeytyi. Se oli tässä seurassa tunnettu ainoastaan hänelle ja Fouquetille, ja näillä kahdella miehellä ei ollut toisella valittamisen rohkeutta eikä toisella syyttämisen oikeutta.
Kapteenille tuotiin rahat, ja hän teki lähtöä, kun Fouquet kohoutuen otti lasin ja käski ojentaa toisen d'Artagnanille.
"Monsieur", virkkoi hän, "kuninkaan terveydeksi, mitä tapahtuukin!"
"Ja teidän terveydeksenne, mitä tapahtuukin!" vastasi d'Artagnan kulauttaen pohjaan..
Näiden pahaenteisten sanojen jälkeen hän tervehti koko seuruetta, joka nousi jalkeille hänen kannuksiensa kilistessä saappaiden tömisyttämillä portailla.
"Hetkiseksi luulin, että hän pyrki käsiksi minuun eikä rahoihini", sanoi Fouquet yrittäen nauraa.