D'Artagnan antoi hevosensa hengähtää keuhkojen täydeltä. Hän huomasi yli-intendentin muuttavan raviksi; hänkin siis levähdytti ratsuaan. Mutta kiire ei sallinut kumpaisenkaan pitkälti tyytyä tähän menoon. Valkoinen hevonen ponnahti kiitämään kuin nuoli, koskettaessaan kavioillaan vankempaa pohjaa. D'Artagnan hellitti ohjia, ja hänen musta hevosensa kävi nelistämään. Molemmat seurasivat nyt samaa suuntaa; tömistelyn kai'ut sekaantuivat toisiinsa, ja Fouquet ei ollut vielä huomannut d'Artagnania. Mutta muskettisoturin poiketessa harjanteen suojasta tielle hänen ratsunsa jymisteli kuin ukkonen ja sai kulkunsa edelläkiitävän pakolaisen kuuluviin. Fouquet kääntyi; hän näki sadan askeleen päässä takanaan hevosen kaulalle kumartuneen vihollisensa. Ei ollut epäilemistäkään: kimalteleva hankkilus ja punainen päällysnuttu ilmaisivat muskettisoturin. Fouquetkin hellitti ohjaksia, ja hänen valkoinen hevosensa lisäsi kaksikymmentä askelta vastustajan ja itsensä välille.
— Oh, — ajatteli d'Artagnan ahdistuneena, — Fouquet ei vilistä millään tavallisella hevosella. Tarkatkaamme!
Ja pettämättömällä silmällään hän tutki huolellisesti ratsun ravakkuuden laatua. Pyöreät lautaset, harva ja pitkä häntä, laihat koivet, jäntevät kuin teräslangat, kaviot marmoria kovemmat.
Hän kannusti omaansa, mutta välimatka pysyi samana.
D'Artagnan kuunteli henkeään pidätellen: hän ei eroittanut kuorskahdustakaan, ja kuitenkin hevonen halkaisi ilmaa. Musta hevonen sensijaan alkoi korista kuin yskän kohtauksessa.
— Perille on päästävä, vaikka ratsuni pakahtuisi, — ajatteli muskettisoturi.
Ja hän alkoi kuolaimilla sahata eläinrukan suuta, samalla kun hänen kannuksensa raatelivat sen verille raastettua ihoa. Hurjistuksissaan hevonen voitti kaksikymmentä syltä matkaa ja saapui pistoolinkantaman päähän Fouquetista.
— Rohkeutta, — tuumi muskettisoturi, — rohkeutta! Ehkäpä valkoinen hevonen uupuu; ja ellei ratsu kaadu, niin ratsastaja lopuksi sortuu.
Mutta sekä hevonen että mies pysyivät pystyssä, voittaen taas vähitellen matkaa.
D'Artagnan päästi hurjan huudon, joka sai Fouquetin kääntymään, mutta hänen ratsunsa kiihtyi yhä.