"Sanokaa sitten tavattuanne. Jos, sanotte, tavattuanne minut seuraisitte minua muskettisoturien päällikkönä…?"
"Niin teidän muskettisoturinne ensimmäisessä ampumaharjoituksessa laukaisisivat vahingossa minua kohti."
"Hoo, sitä en tahdo kieltää! Ne veitikat pitävät minusta paljon."
Herttua antoi d'Artagnanin astua edellä, vieden hänet suoraan työhuoneen eteen, missä kuningas odotti muskettisoturiensa kapteenia, ja asettui itse virkaveljensä taakse etuhuoneeseen. Kuultiin selvästi kuninkaan puhuvan kovalla äänellä Colbertin kanssa samassa työhuoneessa, missä Colbert muutamia päiviä aikaisemmin oli kuullut hänen puhuvan äänekkäästi d'Artagnanin kanssa.
Vartiosotilaat jäivät ratsuvahdiksi pääportaiden eteen, ja vähitellen kaupungilla levisi huhu, että muskettisoturien kapteeni oli kuninkaan käskystä vangittu.
Silloin nähtiin kaikkien näiden miesten alkavan liikehtiä, kuten ennen vanhaan Ludvig XIII:n ja herra de Trévillen aikoina. Muodostui ryhmiä, porraskäytävät täyttyivät; epämääräinen sorina nousi pihoista ylempiin huonekertoihin asti ikäänkuin nousuveden laineiden kumeasti valittavana meuruna.
Herra de Gesvres oli levoton. Hän katseli kaartilaisiaan, jotka heidän seuraansa lyöttäytyneiden muskettisoturien kyselyistä alkoivat väistellä näitä, osoittaen myöskin hieman rauhattomuuden merkkejä.
D'Artagnan oli varmasti vähemmän levoton kuin henkivartioston päällikkö herra de Gesvres. Sisään tultuaan hän oli istahtanut erään ikkunan reunukselle ja näki kaiken tämän kotkankatseellaan, itse räväyttämättä silmäänsäkään.
Mikään näistä kuohunnan ilmauksista, jotka huhu hänen vangitsemisestaan oli aiheuttanut, ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Hän aavisti hetkeä, jolloin räjähdys tapahtuisi, ja tiedetään, että hänen aavistuksensa olivat varmoja.
— Olisipa hullunkurista, — ajatteli hän, — jos pretoriaanini tänä iltana tekisivät minusta Ranskan kuninkaan. Kyllä minä silloin nauraisin!