"En tiedä; sen toi eräs vartioupseeri."
Kuninkaan viittauksesta kamaripalvelija antoi kirjeen hänen käteensä. Ludvig lähestyi kynttilöitä, avasi kirjeen, silmäsi allekirjoitusta ja huudahti hiljaa. Saint-Aignan katsoi sopivaksi astua lähemmä. Kuningas antoi palvelijalle merkin poistua.
"Oh, hyvä Jumala!" äännähti hän sitten lukiessaan.
"Voiko teidän majesteettinne pahoin?" kysyi Saint-Aignan levittäen sylinsä.
"En, en, Saint-Aignan, — mutta luehan!"
Hän ojensi kirjelmän kreiville, jonka katse heti suuntausi allekirjoitukseen.
"La Vallière!" huudahti hän. "Hoo, sire!"
"Lue, lue!"
Ja Saint-Aignan luki:
'Sire, suokaa anteeksi tunkeiluni ja se muodollisuuksien syrjäyttäminen, jota osoitan lähettäessäni tämän kirjeen, — joutuisuutta tavoittaessani tuntuu minusta kirjelmä nopeammalta kuin säännönmukainen anomus. Olen tullut asuntooni murtuneena tuskasta ja toivottomuudesta, sire, ja rukoilen teidän majesteettianne armollisesti myöntämään minulle audienssin, saadakseni kertoa kuninkaalleni totuuden.