"Kääntykääkin siis hänen puoleensa, päästäksenne rahaministerin puheille otollisimpana hetkenä."
"Mielelläni; mutta rahat?"
"Sopimuksenne määräpäiväksi ja -hetkeksi teille tulee puuttuva summa haltuunne, herra Vanel; olkaa siitä huoletta."
"Tämä on ihan tavatonta anteliaisuutta, monseigneur! Te himmennätte kuninkaan, menette edelle rahaministeristä."
"Malttakaa… älkäämme käyttäkö sanoja väärin. Minä en lahjoita teille neljäätoistasataatuhatta livreä, herra Vanel: minulla on lapsia."
"Niin, niin, lainastahan on kysymys."
"Minä lainaan sen summan, niin."
"Pyytäkää mitä korkoa ja vakuutta vain haluatte, monseigneur; olen valmis noudattamaan määräyksiänne, ja täytettyäni toivomuksenne minä yhä toistan, että te anteliaisuudessa olette kuninkaan ja herra Fouquetin yläpuolella. Ehtonne siis?"
"Kahdeksan vuoden maksuaika."
"Oh, se on erinomaista!"