"Ei vaatteita, Portos, ei vaatteita", oudoksui hän, "vaikka näen tuossa lattialla hyvinkin viisikymmentä pulskaa pukua!"
"Viisikymmentä kylläkin, mutta yksikään ei sovi minulle."
"Mitä, eikö yksikään sovi sinulle? Mutta tottahan ne on tehty mitan mukaan?"
"Tietysti", vastasi Mouston; "mutta minä olen onnettomuudeksi lihonut."
"Vai olette lihonut?"
"Siinä määrin, että olen tullut paksummaksi, heh, paljon paksummaksi kuin herra parooni. Uskoisitteko moista, monsieur?"
"Parbleu, kyllähän sen näkee!"
"Kuuletko, hölmö?" sanoi Portos. "Sen näkee!"
"Mutta, hyvä Portos", huomautti d'Artagnan hiukan kärsimättömästi, "en sittenkään ymmärrä, miksi pukusi eivät sopisi yllesi, vaikka Mouston onkin lihonut."
"Selitän sen sinulle, ystäväiseni", virkkoi Portos. "Muistanet kertoneesi minulle eräästä roomalaisesta sotapäälliköstä, Antoniuksesta, jolla aina oli seitsemän metsäsikaa paistinvartaissa eri asteisiin kypsennettyinä, jotta hän voisi pyytää päivällistään mihin aikaan vuorokaudesta hänen vain teki mielensä syödä. No niin, koska minä millä hetkellä tahansa voisin saada kutsun hoviin ja viipyä siellä viikon päivät, päätin aina pitää seitsemän vaatekertaa valmiina sellaista tilaisuutta varten."