Pelastettu Percerin oli sitten kiitollisena valmistellut sieviä ihonmukaisia mustia asuja, Katarina-kuningattaren säästeliäisyyteen soveltuvina, ja tämä hallitsijatar osoitti lopulta mieltymystä pitempiinkin haasteluihin hugenotin kanssa, jolle hän oli jo kauan näyttäytynyt armolliseksi. Mutta Percerin oli ymmärtäväinen mies: hän oli kuullut sanottavan, että hugenotille ei mikään ollut vaarallisempaa kuin Katarina-kuningattaren hymyily, ja huomattuaan tämän myhäilevän hänelle useammin kuin tavallisesti hän kiirehti kääntymään katolilaiseksi koko perheensä keralla. Siten laittauduttuaan nuhteettomalle kannalle hän pääsi Ranskan kruunun mestarivaatturin korkeaan asemaan.
Keikarikuningas Henrik III:n hallitessa tämä asema kohosi Kordillerien korkeimpien huippujen tasalle. Percerin oli ollut nokkela mies kaiken ikänsä, ja säilyttääkseen tämän maineensa haudankin taakse hän varoi viivyttelemästä kuoleman kanssa; sentähden hän sievästi muutti manalle juuri parahiksi, kun hänen mielikuvituksensa alkoi väsähtää.
Häneltä jäi poika ja tytär, kumpikin perimänsä nimen arvoisia: poika oli rohkea ja tarkkakätinen leikkaaja, tytär kunnostausi kirjailussa ja koristuksien suunnittelussa.
Tämän toisen Percerin-polven menestys vakaantui Henrik V:n ja Marie de Medicisin häistä sekä edellämainitun kuningattaren muhkeista hautajaisista, kun sitä vielä auttoi joku sen ajan hienostelijain johtotähden herra de Bassompierren kehaiseva lauselma.
Herra Concini ja hänen puolisonsa Galigai, jotka sittemmin loistivat Ranskan hovissa, tahtoivat saada italialaisia kuoseja käytäntöön ja kutsuivat vaattureita Firenzestä. Mutta isänmaallisuus ja itserakkaus kannustivat Percerinin kilpasille, ja hän työnsi varjoon nämä muukalaiset brocatelle en application-sommitelmillaan ja verrattomilla solmuneuleillaan, — siinä määrin, että Concini itse ensimmäisenä kääntyi pois maanmiehistään eikä enää huolinut kenenkään muun kuin ranskalaisen hovivaatturin valmistamista puvuista. Hänen taidokkaista käsistään lähtenyt ihokas siis olikin hovisuosikilla yllänsä sinä päivänä, kun Vitry pistoolinlaukauksellaan lävisti häneltä pään Louvren pikkusillalla. Se mestari Percerinin pukimon taideteos niin ollen oli pariisilaisten huvina silloin repiä tuhansiksi palasiksi niiden maallisten jäännösten ohella, joiden somistukseksi se oli valmistettu.
Siitä suosiollisuudesta huolimatta, jota Percerin oli saanut Concino Concinin taholta osakseen, kuningas Ludvig XIII jalomielisyydessään ei tuntenut mielenkarvautta vaatturiansa kohtaan, vaan piti häntä vakinaisessa palveluksessaan. Ludvig Oikeamielisen juuri antaessa tämän suurenmoisen osoituksen mielenlaadustaan oli Percerin saanut kasvatetuksi ammattialalleen kaksi poikaa. Näistä toinen suoritti ratkaisevan kokeensa Itävallan Annan häissä, keksien kardinaali de Richelieulle sen muhkean espanjalaisen asun, jossa hän silloin tanssi sarabanden; hän valmisti sittemmin puvut Mirame-draamaan[23] ja ompeli vanhemman Buckinghamin viittaan ne kuuluisat helmet, joiden kohtalona oli joutua siroitelluiksi Louvren juhlasalin permannolle.
Ihminen nousee helposti maineeseen, saadessaan toimittaa vaatetustarpeet sellaisille historian loistokuville kuin Buckinghamin herttualle, herra de Cinq-Marsille, neiti Ninonille, Beaufortin herttualle ja Marion de Lormelle. Isänsä kuollessa olikin Percerin III kohonnut korkeimmalle kunnian kukkulalle.
Tämä samainen Percerin III, elähtäneenä, mainehikkaana ja äveriäänä, piti vielä Ludvig XIV:ttä vaatteissa. Hänellä ei enää ollutkaan poikaa, ja se oli hänelle suurena mielipahan aiheena, kun valtakunnan voimallisin vaatturisuku siis oli sammumassa; mutta hän oli kyllä hankkinut useita oppilaita, joista saattoi toivoa hyvää. Hänellä oli omat kuomivaunut, maakartano, lakeijoita, jotka esiintyivät koko Pariisin upeimmissa livreijoissa, ja Ludvig XIV:n erityisellä valtuutuksella ajokoiraparvikin. Jonkunlaista suojelevaisuutta osoittaen hän vaatetti herroja de Lyonnea ja Letellieriä; mutta — valtion salaisuuksiin perehtyneenä ja valtioviisaana miehenä — hän ei ollut koskaan saanut herra Colbertin tilaamia pukuja onnistumaan. Tällainen ilmiö ei ole selitettävissä, mutta sen saattaa tajuta. Suuret sielut saavat kaikilla aloilla elähtelynsä näkymättömistä ja nimeämättömistä aistimuksista; ne toimivat itsekään oikein tietämättä kaikkia vaikuttimiansa. Percerin Suuri — sillä vastoin tavallisuutta ansaitsi Percerineistä juuri viimeinen nimen kantaja tällaisen lisämaineen — leikkasi sisäisen innoituksen johtelemana hameen kuningattarelle tai housut kuninkaalle; hän keksi erikoisen levätin Monsieurille, irtolaahuksen Madamelle; mutta kaikessa nerokkuudessaan hän ei kyennyt noudattamaan herra Colbertin mittasuhteita.
"Se mies", hän usein hymähteli, "on minun kykyjeni ulkopuolella, ja minä en saisi häntä katselluksi tämän työpajani pynttäyksessä."
On siten sanomattakin selvää, että Percerin oli herra Fouquetin vaatturi ja että yli-intendentti ylisteli häntä suuresti.