Maurice otti hattunsa, kiinnitti sapelinsa hankkiluksen ja oli kahdella harppauksella kadulla.
"Missä hän on?" kysyi Maurice. "Epäilemättä matkalla Conciergeriehen."
Hän syöksyi rantakadulle.
Mégisserle-rantakadun toisessa päässä kiinnitti hänen huomionsa piikit ja pistimet, jotka näkyivät keskeltä väkijoukkoa. Hän luuli erottavansa ryhmän keskeltä kansalliskaartilaisen puvun ja väkijoukon esiintyvän vihamielisesti. Sydän kurkussa hän lähti juoksemaan tungosta kohti, joka täytti koko rannan.
Tämä marseillelaisparven ahdistama kansalliskaartilainen oli Lorin; hän seisoi kalpeana, huulet tiukasti yhteenpuserrettuina, silmä uhkaavana, käsi miekkansa kahvassa, mittaillen kenttää iskuille, joita valmistautui jakamaan.
Kahden askelen päässä Lorinista seisoi Simon. Tämä osoitti Lorinia marseillelaisille ja roskaväelle ja sanoi julmasti nauraen:
"Katsokaa, katsokaa, näettehän te hyvin tuon, siinä on yksi niitä aristokraatteja, jotka eilen karkoitutin pois Templestä; siinä on yksi niitä, jotka suosivat kirjeenvaihtoa neilikankukilla. Hän on sen Tisonin tytön rikostoveri, joka kohta viedään tästä ohi. No niin, näettekö hänet, hän käyskentelee rauhallisena rantakadulla silloin kun hänen rikostoverinsa astelee giljotiinille; ja onhan mahdollista, että nainen oli enemmänkin kuin hänen rikostoverinsa, että hän oli hänen rakastajattarensa ja että hän on tullut tänne sanoakseen hänelle hyvästi tai yrittääkseen pelastaa hänet."
Lorinin sisu ei kestänyt enempää. Hän veti sapelin tupestaan.
Samassa väisti väkijoukko miestä, joka pää kumarassa syöksyi tungokseen ja jonka leveät hartiat kaatoivat kumoon kolme neljä hyökkäykseen valmistautuvaa katselijaa.
"Ole mielissäsi, Simon", sanoi Maurice. "Olit varmaankin pahoillasi siitä, etten minä ollut täällä ystäväni luona, jotta olisit voinut hoitaa ilmiantajan ammattiasi oikein suuressa mitassa. Ilmianna, Simon, ilmianna, minä olen täällä."