Lapsi yksinään näytti olevan täysin tietämätön siitä näytelmästä, jonka pääosan esittäjä hän oli, ja oli jälleen vaipunut siihen hervottomuuteen, jota hetkisen oli valaissut suuren älyn välähdys.
"Hiljaa!" sanoi Hanriot, "kansalainen Fouquier-Tinville ryhtyy kuulustelemaan lasta".
"Capet", sanoi yleinen syyttäjä, "tiedätkö, mitä sinun äidistäsi on tullut?"
Pienen Ludvigin marmorinkalpeus muuttui polttavaksi punaksi. Mutta hän ei vastannut.
"Oletko sinä kuullut kysymykseni, Capet?" toisti syyttäjä.
Sama hiljaisuus.
"Kyllä hän hyvinkin kuulee", sanoi Simon; "mutta hän on kuin apinat, hän ei tahdo vastata, jottei häntä luultaisi ihmiseksi ja pantaisi työhön".
"Vastaa, Capet", sanoi Hanriot; "sinua kuulustelee Konventio toimikunta, ja sinun on toteltava lakeja".
Lapsi kalpeni, mutta ei vastannut.
Simon teki raivokkaan eleen; näillä raaoilla ja tyhmillä luonteilla on raivo-juopumusta, jota seuraa oikean juopumuksen rumat oireet.