"Katsopas, Simon, kuinka harmillista on, että pikku Capet, joka kahdenkesken lavertelee niin paljon, mykistyy ihmisten edessä", sanoi Lorin.
"Voi, jospa olisimmekin yksin!" sanoi Simon.
"Niin, jos olisitte yksin, mutta onnettomuudeksi ette sitä ole. Voi, jos te olisittekin yksin, urhea Simon, mainio isänmaanystävä, kuinka sinä pieksäisitkin lapsiparan, eikö niin? Mutta sinä et olekaan yksin etkä sinä uskalla, sinä viheliäinen olento, meidän toisten edessä, kunniallisten ihmisten, jotka tiedämme jäljittelemiemme muinaisajan kansojen kunnioittaneen kaikkia heikkoja; sinä et uskalla, koska et ole yksin, etkä sinä silloin ole urhea, kunnianarvoisa mies, kun vastassasi on viiden jalan kuuden tuuman pituisia lapsia."
"Voi…!" raivosi Simon kiristellen hampaitaan.
"Capet", virkkoi Fouquier, "oletko sinä tehnyt Simonille joitakin tunnustuksia?"
Lapsen katseeseen, joka ei hievahtanutkaan, tuli pilkallinen ilme, jota on mahdoton kuvata.
"Äidistäsi?" jatkoi syyttäjä.
Halveksiva välähdys näkyi hänen katseessaan.
"Vastaa olen tai en ole", huudahti Hanriot.
"Vastaa olen!" ulvoi Simon kohottaen polvihinnan lasta kohti.