"Oi, kiitos!" sanoi Maurice suunniltaan ilosta.
"Mutta millä tavoin pakenemme?" kysyi Geneviève vapisten tätä kauheata ajatusta. "Nykyään ei helposti päästä pakenemaan syyskuun 2:n päivän murhaajien tikarilta tai tammikuun 21:n päivän pyövelin kirveeltä."
"Geneviève!" sanoi Maurice, "Jumala meitä suojelee. Kuule, eräs hyvä työ, jonka tahdoin tehdä mainitsemasi syyskuun 2:n päivän johdosta, tuottaa palkan tänään. Halusin pelastaa erään köyhän papin, joka oli opiskellut yhdessä minun kanssani. Menin tapaamaan Dantonia, ja hänen pyynnöstään allekirjoitti yhteishyvänvaliokunta passin tälle onnettomalle ja hänen sisarelleen. Tämän passin antoi minulle Danton; mutta sen sijaan, että onneton pappi olisi tullut hakemaan sen minun luotani, kuten olin hänelle sanonut, hän sulkeutuikin Karmeliittiluostariin: siellä hän kuoli."
"Entä passi?" sanoi Geneviève.
"Se on minulla yhä. Se on tällä hetkellä miljoonan arvoinen. Se on enemmänkin arvoinen, Geneviève, se on henkemme, onnemme arvoinen!"
"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti nuori nainen, "ylistetty olkoon Sinun nimesi!"
"Nyt on minun omaisuuteni, kuten tiedät, eräässä maatilassa, jota hoitaa muuan perheen vanha palkollinen, puhdas isänmaanystävä, uskollinen sielu, johon voimme luottaa. Hän lähettää minulle tulot, minne vain haluan. Matkustaessamme Boulogneen, poikkeamme hänen luoksensa."
"Missä hän siis asuu?"
"Lähellä Abbevilleä."
"Milloin lähdemme, Maurice?"