"Me pyrimme samaan päämäärään kuin silloinkin, kun työmme keskeytyi. Meidän kesken te kaadutte syyllisenä; kaikkien muiden mielestä te kuolette marttyyrina."
"Voi, hyvä Jumala! Te teette minut hulluksi tuolla puheellanne. Minne te johdatte minut? Minne te viette minut?"
"Kuolemaan luultavasti."
"Antakaa minun siinä tapauksessa rukoilla."
"Rukouksenneko?"
"Niin."
"Ketä aiotte rukoilla?"
"Vähät te siitä! Sillä hetkellä, kun te tapatte minut, minä maksan velkani, ja jos olen teille maksanut, en ole enää teille mitään velkaa."
"Se on kyllä oikein", sanoi Dixmer vetäytyen toiseen huoneeseen, "minä odotan teitä".
Hän astui ulos salista.