Pureskellessaan espanjalaista suklaatansa ja mustaa leipäänsä hän aina silloin tällöin loi lasioveen, jonka sulki valkean ja punaisen kirjava ruudukas esirippu, katseita, jotka kuvastivat levotonta kärsimättömyyttä. Toisinaan hän heristi korviaan ja keskeytti vaatimattoman ateriansa niin hajamielisenä, että se antoi paljon ajattelemisen aihetta emännälle, joka istui konttorissaan kyllin lähellä isänmaanystävän tähystämää ovea, jotta hän olematta liiaksi turhamainen saattoi luulla itseänsä tämän huomion esineeksi.
Viimein kilahti ovikello tavalla, joka pani miehemme vavahtamaan; hän otti taas kalansa ilman että ravintolanemäntä huomasi hänen heittävän puolet siitä koiralle, joka nälkäisenä katseli häntä, ja toisen puolen kissalle, joka antoi koiralle heikkoja, mutta tuntuvia käpäläniskuja.
Ovi, jossa oli punaisen ja valkoisen kirjava verho, avautui vuorostaan, sisään astui mies, jolla oli melkein samanlainen puku kuin isänmaanystävälläkin, paitsi että hänellä karvalakin sijasta oli punainen myssy.
Äärettömän suuri avainkimppu riippui tämän miehen vyötäröltä sekä myöskin suuri jalkaväen miekka, jossa oli vaskiupotukset.
"Liemeni, tuoppini!" huusi tämä mies astuessaan sisälle yhteiseen saliin koskematta edes punaiseen myssyynsä ja ainoastaan nyökäten päätään ravintolan emännälle.
Väsymyksestä huokaisten hän sitten istuutui isänmaanystävämme viereiseen pöytään.
Arvonannosta uutta tulokasta kohtaan nousi ravintolan emäntä ja lähti itse tilaamaan pyydetyt ruoat.
Molemmat miehet käänsivät selkänsä toisillensa; toinen katseli kadulle, toinen huoneen perälle. Ei sanaakaan vaihdettu näiden miesten välillä, ennenkuin ravintolan emäntä oli täydellisesti hävinnyt näkyvistä.
Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, huomasi karvalakkinen mies rautalangasta ripustetun yhden ainoan kynttilän valossa, joka oli niin taitavasti järjestetty, että valaistuslaite riitti molemmille ruokavieraille, vastapäätä olevasta kuvastimesta, että huone oli täysin tyhjänä.
"Hyvää iltaa", sanoi hän toverilleen kääntymättä.