"Minä, kanslisti! Tiedätte, lähden. Hyvää yötä, kansalainen Gilbert!"
"Hyvää yötä, kansalainen kanslisti!"
Ja ristikko-ovi sulkeutui.
Sotaministeriön kanslisti oli seurannut koko tätä näytöstä erittäin tarkkaavaisesti, ja kuningattaren vankilanoven ollessa auki oli hänen katseensa tunkeutunut aina ensimmäisen osaston perälle asti: hän oli nähnyt santarmi Duchesnen istuvan pöydän ääressä ja oli siis saanut varmuuden siitä ettei kuningattarella ollut muuta kuin kaksi vartijaa.
Sanomattakin oli selvää, että sotakanslisti virkaveljensä kääntyessä taas oli tullut yhtä välinpitämättömän näköiseksi kuin miksi hän suinkin saattoi tekeytyä.
Heidän astuessaan ulos Conciergeriestä, tuli kaksi miestä. Nämä kaksi sisääntulevaa miestä olivat kansalainen Gracchus ja hänen serkkunsa Mardoche.
Huomatessaan toisensa painuivat Mardoche-serkku sekä sotakanslisti, kuten olisivat saaneet saman tunteneet kumpikin, toinen karvalakkinsa, toinen leveälierisen hattunsa silmilleen.
"Keitä nuo miehet ovat?" kysyi sotakanslisti.
"Minä tunnen heistä vain toisen: hän on ovenvartija nimeltä Gracchus."
"Kas", sanoi toinen teeskennellyn välinpitämättömästi, "pääsevätkö ovenvartijat siis ulos Conciergeriestä."