Niinä kolmena peräkkäisenä iltana, jolloin Durand oli jäänyt myöhemmäksi paikalleen, oli vasukin jäänyt myöhemmäksi paikalleen, koska santarmi vain ovea avatessaan ja sanoessaan hyvästi kanslistille korjasi pois ruokatarpeet.
Toisen santarmin vietyä täyden vasun, hän neljännestuntia myöhemmin toi oven suuhun edellisen päivän tyhjän vasun ja asetti sen samalle paikalle, missä toinen oli ollut.
Neljännen päivän iltana, lokakuun alussa, tavallisen istunnon jälkeen, Palatsin kanslistin lähdettyä ja Durandin tai oikeammin Dixmerin jäätyä kahden vaimonsa kanssa hän laski pois kynänsä, katseli sitten ympärilleen ja heristäen korviaan yhtä tarkasti, kuin olisi hänen henkensä siitä riippunut, nousi äkkiä, juoksi varpaisillaan ristikko-ovelle, kohotti lautasliinaa, joka peitti vasun ja pisti vangille tarkoitettuun pehmeään leipään pienen hopeakotelon.
Sitten hän kalpeana ja vavisten liikutuksesta, joka kiusaa voimakkaintakin miestä hänen ollessaan suorittamaisillaan loppuun suuriarvoista, kauvan valmisteltua ja kiihkeästi odoteltua työtä, palasi taas paikalleen nojaten otsansa toiseen käteensä ja painaen toisen sydämelleen.
Geneviève katseli hänen hommaansa, mutta sanomatta mitään. Sen jälkeen kun hänen miehensä oli noutanut hänet Mauricen luota, oli hänen tapansa aina odottaa, että hänen miehensä puhuisi ensiksi.
Tällä kertaa hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.
"Onko se tätä iltaa varten?" kysyi hän.
"Ei, vaan huomista varten", vastasi Dixmer.
Katseltuaan ympärilleen ja kuunneltuaan jälleen hän sulki luettelot, astui oven luokse ja kolkutti.
"Mitä?" sanoi Gilbert.