"Madame, pitäkää itsenne valmiina huomenna samaan aikaan kuin saadessanne tämän kirjelipun. Sillä huomenna tähän aikaan tuodaan muuan nainen Teidän Majesteettinne koppiin. Tämä nainen ottaa teidän vaatteenne ja antaa teille omansa. Sitten te lähdette ulos Conciergeriestä erään mitä uskollisimman palvelijanne saattamana.
Älkää tulko levottomaksi metelistä, joka syntyy ensimmäisessä huoneessa. Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne. Älkää huolehtiko muusta, kuin että saatte äkkiä päällenne sen naisen puvun ja viitan, jonka on asetuttava Teidän Majesteettinne paikalle."
"Mikä uhrautuvaisuus!" kuiskasi kuningatar. "Kiitos, hyvä Jumala! Minä en siis olekaan, kuten väitettiin, kaikkien ihmisten inhon esine."
Hän luki kirjelipun uudelleen. Silloin hän hämmästyi toista pykälää.
"Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne", kuiskasi hän. "Voi, se merkitsee, että aiotaan tappaa molemmat vartijani, miesparat, jotka ovat osoittaneet niin paljon sääliä minua kohtaan. Voi, ei milloinkaan, ei milloinkaan!"
Hän repäisi irti toisen puoliskon paperia, joka oli vielä valkea, ja kun hänellä ei ollut lyijykynää eikä muutakaan kynää vastatakseen tuntemattomalle ystävälle, joka huolehti hänestä, hän otti neulan pitsihuivistaan ja pisteli paperiin kirjaimia, joista syntyi seuraavat sanat:
"En voi eikä minun sovi sallia kenenkään henkeä uhrattavan omani
sijasta. M.A."
Sitten hän pisti paperin takaisin koteloon, jonka työnsi taitetun leivän toiseen puolikkaaseen.
Tuskin oli tämä työ valmis, kun kello löi kymmenen ja kuningatar pitäen leivänkappaletta kädessään laski surullisena lyönnit, jotka kumahtelivat hitaasti ja pitkin väliajoin; silloin hän kuuli toiselta ikkunalta, joka avautui naisten pihaksi sanotulle pihalle, terävän äänen, sellaisen, jonka ikkunaa raaputtava timantti saa aikaan. Tätä ääntä seurasi kevyt isku ruutuun, isku, joka toistui useita kertoja ja jota tahallaan esti kuulumasta miehen yskintä. Sitten ilmestyi ikkunan kulmaan pieni paperikäärö, joka solui hitaasti sisään ja putosi seinän juurelle. Sen jälkeen kuningatar kuuli avainten helinän toisiansa vastaan avainkimpussa ja askelten loittonevan kivityksellä.
Hän huomasi, että ruudun kulmasta oli leikattu kappale ja tästä kulmasta oli loittoneva mies sujahduttanut sisään paperin, joka varmasti oli kirjelippu. Tämä kirjelippu oli maassa. Kuningatar katseli sitä silmillään kuunnellen koko ajan, eikö kumpikaan vartijoista tulisi hänen luokseen. Mutta hän kuuli heidän puhuvan hiljaa tapansa mukaan heidän tehtyään äänettömän sopimuksen olla häntä häiritsemättä. Silloin hän nousi hiljaa seisomaan pidättäen henkeänsä ja meni nostamaan ylös paperin.