"Minä päivänä?"
"Sinä päivänä, jolloin te olitte niin surullinen; se, joka vei teidät mukanaan, kun sitten palasitte niin iloisena…"
Scævola oli huomannut kaikki nämä seikat.
Maurice katseli häntä kauhistuneen näköisenä. Hänen koko ruumiinsa värisi. Sitten oltuaan kauvan vaiti hän huusi:
"Dixmer?"
"Niin tosiaankin, niin, luulenpa, että se oli niin, kansalainen", sanoi kotiapulainen.
Maurice horjahti ja kaatui selälleen nojatuoliin. Hänen silmissään sumeni.
"Voi, hyvä Jumala!" sopersi hän.
Kun hänen silmänsä taas avautuivat, näki hän Genevièven unohtaman tai oikeammin jättämän orvokkikimpun.
Hän syöksyi paikalle, otti sen, suuteli sitä; sitten, huomattuaan, mille paikalle se oli asetettu, sanoi hän: