Iskuihin hän vastasi iskuilla, sadatteluihin katseella, jonka edestä rohkeimmatkin väistyivät, valituksiin välinpitämättömyydellä, joka muistutti halveksimista.
Viimein hän saapui tuon voimakkaan nuoren miehen taakse, joka niin sanoaksemme sulki tien saliin. Ja yleisön jännittyneenä odottaessa — sillä jokainen halusi nähdä, miten nämä kaksi kovaa kohtasivat toisensa — hän yritti menettelyänsä, joka oli siinä, että painoi kyynärpäänsä kuin kiilan kahden katselijan väliin ja tunkeutui sitten ruumiillaan kahden miten lujasti hyvänsä toisiinsa juotetun henkilön väliin.
Hän oli muuten nuori, pienikokoinen mies, jonka ruumiinrakenteen hänen kalpeat kasvonsa ja hennot jäsenensä todistivat yhtä heikoksi, kuin hänen kiihkeät silmänsä ilmaisivat hänen olevan voimakkaan tahdoltaan.
Mutta tuskin oli hänen kyynärpäänsä hipaissut edessä seisovan nuoren miehen kylkeä, kun tämä hämmästyneenä hyökkäyksestä kääntyi kiivaasti ja nosti samalla nyrkkinsä, joka iskiessään uhkasi murskata uskalikon.
Molemmat vastustajat seisoivat tällöin silmä silmää vasten, ja heiltä pääsi yhtaikaa pieni hämmästyksen huuto.
He olivat tunteneet toisensa.
"Voi, kansalainen Maurice", virkkoi hento nuori mies sanoissaan kuvaamatonta tuskaa, "päästäkää minut ohitsenne, päästäkää minut näkemään, minä rukoilen teitä; tapatte minut sitten myöhemmin".
Maurice, sillä se oli todella hän, tunsi heltyvänsä ja ihailevansa tätä ikuista uskollisuutta, tätä murtumatonta tahdonlujuutta.
"Te!" mutisi hän. "Te täällä, varomaton!"
"Niin, minä olen täällä! Mutta olenpa uuvuksissa… Voi, hyvä Jumala, hän puhuu, päästäkää minut näkemään! Päästäkää minut kuulemaan!"