"Ei", sanoi hän kuiskaten, "olkaa niin rohkea, ettette syöksy perikatoon".
"Oi, herra Maurice", vastasi ritari, "te olette mies ja tiedätte puhuvanne miehelle. Voi, sanokaa, luuletteko, että he voivat tuomita hänet kuolemaan?"
"En luule sitä", sanoi Maurice, "olen siitä varma".
"Voi, naisen!" huudahti Maison-Rouge nyyhkyttäen.
"Ei, vaan kuningattaren", vastasi Maurice. "Niinhän te itse juuri sanoitte."
Ritari tarttui nyt vuorostaan Mauricen ranteeseen niin voimakkaasti, ettei olisi luullut hänen sellaiseen kykenevän, ja pakotti hänet kumartumaan puoleensa.
Kello oli puoli neljä aamulla; katsojien joukossa näkyi suuria aukkoja.
Muutamat valot sammuivat siellä täällä, jättäen osia salista pimeiksi.
Yhdessä pimeimmistä kohdista olivat ritari ja Maurice, joka kuunteli, mitä ritarilla oli hänelle sanottavaa.
"Miksi te oikeastaan olette täällä ja mitä te aiotte tehdä", kysyi ritari, "te, hyvä herra, jolla ei ole tiikerin sydän?"
"Voi!" sanoi Maurice, "minä olen täällä saadakseni tietää, miten on käynyt erään onnettoman naisen".