"Niin, niin", sanoi Maison-Rouge, "sen, jonka hänen miehensä työnsi kuningattaren vankikomeroon, eikö niin? Sen, joka vangittiin minun nähteni?"
"Genevièven?"
"Niin, Genevièven."
"Geneviève on siis vankina, miehensä uhraamana, Dixmerin tappamana?… Voi, minä ymmärrän nyt kaikki, minä ymmärrän kaikki! Ritari, kertokaa minulle, mitä on tapahtunut, sanokaa minulle, missä hän on, sanokaa minulle, mistä voin löytää hänet jälleen. Ritari… tämä nainen on elämäni, kuuletteko te?"
"No niin, minä olen nähnyt hänet. Minä olin paikalla, kun hänet vangittiin. Minäkin olin siellä vapauttaakseni kuningattaren. Mutta meidän molemmat suunnitelmamme turmelivat toisensa sen sijaan, että olisivat auttaneet toisiaan, koska emme olleet voineet olla yhteydessä keskenämme."
"Ettekä te pelastanut edes häntäkään, sisartanne, Genevièveä?"
"Olisinko minä voinut? Rautaristikko erotti minut hänestä. Ah, jos te olisitte ollut siellä, jos olisitte liittänyt voimanne minun voimiini, olisi tuo kirottu rautatanko antanut myöten, ja me olisimme pelastaneet heidät molemmat!"
"Geneviève! Geneviève!" sopersi Maurice.
Sitten hän kysyi katsellen Maison-Rougea raivokkain ilmein, joita ei voi sanoin kuvata:
"Ja miten on Dixmerin käynyt?"