"En tiedä. Hän pakeni omalle taholleen ja minä omalleni."
"Voi!" sanoi Maurice kiristäen hampaitaan, "jos joskus hänet tapaan…"
"Niin, minä ymmärrän. Mutta Genevièven asiat eivät vielä ole aivan hukassa", sanoi Maison-Rouge, "kun sen sijaan täällä kuningattaren asiat… Voi, Maurice, te olette mies, jonka sydän on paikallaan, mahtava mies, teillä on ystäviä… Voi, minä rukoilen teitä niin kuin Jumalaa rukoillaan… Maurice, auttakaa minua pelastamaan kuningatar!"
"Ajatteletteko sitä?"
"Maurice, Geneviève rukoilee sitä minun kauttani."
"Voi, älkää lausuko sitä nimeä, hyvä herra! Kuka tietää, ettekö te ole
Dixmerin tavoin uhrannut tuota naisrukkaa?"
"Hyvä herra", vastasi ritari ylpeästi, "kun minä ryhdyn johonkin asiaan, osaan uhrata ainoastaan itseni".
Tällä hetkellä avautui neuvotteluhuoneen ovi; Maurice aikoi juuri vastata.
"Hiljaa, hyvä herra, hiljaa!" sanoi ritari; "tuossa saapuvat tuomarit".
Ja Maurice tunsi vapisevan käden, jonka Maison-Rouge kalpeana ja hoippuen oli laskenut hänen käsivarrelleen.