"Voi!" mutisi ritari. "Voi, sydämeni ei kestä."
"Rohkeutta! Ja hillitkää mielenne, tai olette hukassa!" sanoi Maurice.
Vallankumousoikeus palasi todella, ja tämä uutinen levisi käytäviin ja parvekkeille.
Väkijoukko ryntäsi uudelleen saliin, ja valot näyttivät alkavan itsestään palaa kirkkaammin tällä ratkaisevalla ja juhlallisella hetkellä.
Kuningatar oli tuotu takaisin sisään; hän seisoi suorana, liikkumattomana, ylväänä, katse levollisena ja huulet yhteenpuristettuina.
Hänelle luettiin päätös, jolla hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen.
Hän kuunteli kalpenematta, silmää räpäyttämättä, ainoankaan kasvojen lihaksen todistamatta mielenliikutusta.
Sitten hän kääntyi ritariin päin, loi häneen pitkän ja paljonpuhuvan silmäyksen, ikäänkuin kiittääkseen tätä miestä, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt muuta kuin uskollisuuden elävänä kuvana. Ja nojaten saattovartiota komentavan santarmiupseerin käsivarteen hän poistui levollisena ja arvokkaana vallankumousoikeudesta.
Maurice päästi syvän huokauksen.
"Jumalan kiitos!" sanoi hän, "mikään hänen selityksensä kohta ei ole sotkenut Genevièveä, ja vielä on toivoa".