Mutta santarmit hakivat toista: he hakivat sitä haamua, joka oli läpäissyt heidän ketjunsa ja livahtanut mestauslavan alle.
Kaksi heistä palasi taluttaen kaulurista nuorta miestä, joka puristi kädellään veren värjäämää nenäliinaa sydäntään vasten.
Häntä seurasi pieni espanjalainen lintukoira, joka ulvoi valittaen.
"Kuolemaan aristokraatti! Kuolemaan entinen!" huusivat muutamat rahvaan miehet osoittaen nuorta miestä. "Hän on kastanut nenäliinansa Itävallattaren vereen: kuolemaan!"
"Suuri Jumala!" sanoi Maurice Lorinille, "tunnetko sinä hänet? Tunnetko sinä hänet?"
"Kuolemaan kuningasmielinen!" huusivat nuo vimmatut. "Ottakaa häneltä pois tuo nenäliina, josta hän aikoo tehdä itselleen pyhäinjäännöksen: repikää pois, repikää pois!"
Ylpeä hymy ilmestyi nuoren miehen huulille; hän repäisi auki paitansa, paljasti rintansa ja pudotti nenäliinansa.
"Hyvät herrat", sanoi hän, "tämä veri ei ole kuningattaren, vaan omaani; antakaa minun kuolla rauhassa".
Ja syvä, silmäänpistävän suuri haava ammotti vasemman rintanäppylän alta.
Väkijoukko päästi kirkaisun ja perääntyi.