"Kanslisti."
"Mutta kanslistihan olet sinä."
"Epäilemättä, se olen minä."
"Kas, kuinka hyvin sattuikin!" sanoi Dixmer istuutuen; "sinä kirjoitat minulle pääsylipun".
Kanslisti hypähti pystyyn.
"Sinä pyydät päätäni, kansalainen", sanoi hän.
"Enpä suinkaan. Minä pyydän lupalipun, siinä kaikki."
"Minä panetan sinut vankilaan, onneton!" sanoi kanslisti kooten koko tarmonsa.
"Pane vain", sanoi Dixmer; "mutta samassa hetkessä minä ilmoitan sinut rikostoverikseni, ja sen sijaan, että päästät minut menemään ihan yksin tuohon kuuluisaan saliin, sinä seuraatkin minua sinne".
Kanslisti kalpeni.