"Minä ostin sen. Kas näin minä ajattelin, ja sinä saat nähdä, miten paljon ystävälläsi on loogillista järjenjuoksua. Alanpa luulla, että minusta olisi pitänyt tulla matemaatikko runoilijan sijasta. Pahaksi onneksi on nyt liian myöhäistä. Kas näin minä siis puhuin itsekseni; seuraahan järkeilyäni: 'Herra Dixmer on sekoittanut vaimonsa huonoon asiaan; herra Dixmer on käynyt katsomassa hänen tuomitsemistaan; herra Dixmer ei varmaankaan luovu huvista nähdä häntä pyövelinrattaissa, etenkään kun me olemme häntä saattamassa. Minä näen hänet siis katselijoiden ensi rivissä; minä solahdan hänen viereensä; sanon hänelle: 'hyvää päivää, herra Dixmer', ja isken veitseni hänen kylkeensä!"
"Lorin", huudahti Geneviève.
"Rauhoittukaa, rakas ystävä. Sallimus on saattanut kaikki oikeaan järjestykseen. Voitteko kuvitella, että katselijat, sen sijaan että olisivat pysytelleet Palatsin edessä kuten tavallista, olivat tehneet puolikäännöksen oikeaan ja piirittivät rantakatua! 'Kas', sanoin itsekseni, 'siellä on varmasti hukkunut koira, miksi ei Dixmer olisi siellä? Hukuttautuva koira saa ajan aina hyvin kulumaan.' Astun kaiteen viereen, ja näen pitkin rantaa seisoskelevan joukon ihmisiä, jotka nostelevat käsiään ilmaan ja kumartuvat katsomaan jotakin maassa makaavaa esinettä huutaen voi! voi! niin — että itse Seinen olisi pitänyt nousta uomastaan. Lähestyn paikkaa… Tämä maassa makaava… arvaapas, mikä se oli…?"
"Se oli Dixmer", sanoi Maurice synkällä äänellä.
"Niin! Miten sinä sen osasi! arvata? Niin, rakas ystävä, Dixmer, joka ihan yksikseen oli avannut vatsansa; tuo onneton on varmasti tappanut itsensä sovittaakseen rikoksensa."
"Ai, niinkö sinä ajattelit?" sanoi Maurice synkästi hymyillen.
Genevièven pää vaipui käsien väliin; hän oli liian heikko kestääkseen niin paljon mielenliikutuksia, jotka tulivat toinen toisensa perästä.
"Niin, siten minä ajattelin, koska hänen vierestään löydettiin hänen verinen sapelinsa; ellei hän… vain ole kohdannut jotakuta…"
Sanomatta mitään ja käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin Geneviève ei lamaantuneena saattanut nähdä häntä, avasi Maurice takkinsa ja näytti Lorinille veriset liivinsä ja paitansa.
"Oh, se on eri asia", sanoi Lorin. Ja hän ojensi kätensä Mauricelle.