"Neljätoista", toisti Sanson, "ja heitä on viisitoista".
Sitten hän sanoi korottaen äänensä:
"Katsotaanpa, onko täällä kellään mitään muistuttamista? Voiko joku todistaa olevansa täällä erehdyksestä?"
Kenties avautuivat muutamat suut tätä kysyttäessä, mutta ne sulkeutuivat jälleen sanomatta sanaakaan; ne, jotka olisivat valehdelleet, eivät kehdanneet sitä tehdä; ne, jotka eivät olisi valehdelleet, eivät tahtoneet puhua mitään.
Syntyi usean minuutin hiljaisuus, jonka kuluessa apurit jatkoivat kaameata työtään.
"Kansalaiset, me olemme valmiit", sanoi silloin vanha Sanson kumealla, juhlallisella äänellään.
Muutamat nyyhkytykset ja voihkaukset vastasivat tähän.
"No niin", sanoi Lorin, "olkoon menneeksi.
"Kuolkaamme eestä synnyinmaan, se on kohtalo kaunehin…
"Niin, kuollessa isänmaan puolesta; mutta minä alan vallan varmasti luulla, ettemme kuolekaan niiden huviksi, jotka katselevat meidän kuolemistamme. Kautta kunniani, Maurice, minä olen yhtä mieltä kanssasi, minä alan myöskin saada kynikseni tasavallasta."