"Niin", sanoi Lorin, "ja minä koetan olla liikaa kolhimatta sitä lovelle, jotta se pystyisi leikkaamaan sinunkin nahkasi, kun vuorosi tulee".
Molemmat toiset rattaat lähtivät liikkeelle seuraten ensimmäisiä.
Kirkunan, hyvähuutojen, voihkimisten, kirousten hirveä myrsky puhkesi kuolemaantuomittujen ympärillä.
"Rohkeutta, Geneviève, rohkeutta!" kuiskasi Maurice.
"Oi", vastasi nuori nainen, "minä en sure elämää kuollessani sinun kerallasi. Pahoittelen, etteivät käteni ole vapaat puristaakseni sinut vielä kerran syliini ennenkuin kuolen."
"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, pengopas liivintaskuni, löydät sieltä kynäveitsen".
"Ai, helkkarissa!" sanoi Lorin, "miten tervetullut onkaan kynäveitsi; minua nöyryytti mennä kuolemaan sidottuna kuten vasikka".
Maurice laski taskunsa alas ystävänsä käsien tasalle; Lorin otti sieltä kynäveitsen; sitten he yhdessä avasivat sen. Silloin Maurice otti sen hampaittensa väliin ja leikkasi Lorinin käsiä sitovat nuorat.
Vapautuneena köysistään teki Lorin saman palveluksen Mauricelle.
"Pidä kiirettä", sanoi nuori mies; "Geneviève pyörtyy".