"Oi", sopersi hän, "älä hylkää minua, Maurice, sillä minulla ei ole maailmassa muuta kuin sinä".
Seuraava päivä
VII
Seuraava päivä
Kaunis auringonpaiste pilkisti vihreiden kaihtimien lävitse kullaten niiden kolmen ison ruusun lehdet, jotka puulaatikoissaan olivat Mauricen ikkunalla.
Nämä kukat, jotka olivat silmälle sitä arvokkaammat, kun niiden vuodenaika jo alkoi olla ohi, täyttivät tuoksullaan pienen kivipermantoisen ruokasalin, josta loisti puhtaus ja jossa säästeliäästi, mutta soreasti katetun pöydän ääressä istuivat Geneviève ja Maurice.
Ovi oli kiinni, sillä pöydällä oli kaikki, mitä ruokailijat tarvitsivat. He olivat tietenkin sanoneet toisillensa:
"Me olemme itse pöytäpalvelijoina."
Viereisessä huoneessa saattoi kuulla kotiapulaisen liikkuvan touhukkaana kuin Phaidran silmänpalvelija. Kesän viimeisten kauniiden päivien lämpö ja valo tunkeutui puoliavoimien sälekaihtimien raoista ja pani auringon hyväilemien ruusupensaiden lehdet kimaltelemaan kullan- ja smaragdin värisinä.
Geneviève pudotti lautaselleen sormissaan pitelemänsä kultaisen hedelmän ja uneksivana, hymyillen ainoastaan huulillaan, hänen suurten silmiensä katsellessa surumielisen kaihoovina, hän jäi istumaan vaiteliaana, velttona, tylsänä, vaikkakin rakkauden auringosta eloisana ja onnellisena, kuten nämä kauniit kukat taivaan auringosta.