Lemmenkohtaus.
D'Artagnan meni juoksujalassa kotiinsa ja vaikka oli jo kello kolme aamua ja vaikka oli kuljettavana huonoimpia kaupunginosia, ei hän kohdannut mitään ikävyyksiä. Sananparsi sanoo, että Jumala varjelee juopuneita ja rakastuneita.
Hän tapasi käytävässä oven auki, nousi portaita ja kolkutti hiljaa palvelijansa kesken suostutulla tavalla. Planchet, jonka hän oli lähettänyt kahta tuntia ennen kaupungin hotellista, käskien hänen odottamaan, tuli avaamaan ovea.
— Onko kukaan tuonut kirjettä minulle? kysyi d'Artagnan kiireisesti.
— Ei kukaan ole tuonut, herra, vastasi Planchet; mutta täällä on kirje, joka on tullut itsekseen.
— Mitä sinä sillä tarkoitat, houkkio?
— Minä tarkoitan sitä, että vaikka minulla oli taskussa teidän kamarinne avain, eikä se sieltä ole minnekkään liikahtanut, minä kumminkin löysin kirjeen pöydän vihreällä peitteellä teidän makuusuojassanne.
— Ja missä on se kirje nyt?
— Minä jätin sen paikoilleen, herra. Ei ole luonnon järjestyksen mukaista, että kirjeet tuolla tavoin tulevat ihmisten luokse. Jos edes ikkuna olisi ollut auki, tai vaikkapa raollaankin, en puhuisi mitään; mutta kaikki oli tarkasti suljettuna. Herra, olkaa varoillanne, sillä aivan varmaan on joku noituus liikkeellä.
Sillä aikaa nuori mies kiiruhti kamariinsa ja avasi kirjeen, joka oli rouva Bonacieux'iltä ja sisälsi seuraavat sanat: