"Teille on sanottavana ja tuotavana sydämmellisiä kiitoksia. Saapukaa tänä iltana kello kymmenen aikaan Saint-Cloud'iin vastapäätä sitä paviljonkia, joka kohoaa d'Estrées'in kartanon kulmassa."
Lukiessaan tätä kirjettä D'Artagnan tunsi sydämmensä laajenevan ja kutistuvan sen suloisen vetotaudin vaikutuksesta, joka kiduttaa ja hyväilee rakastavien sydämmiä.
Tämä oli ensimäinen rakkaudenkirje, jonka hän sai, ensimäinen lemmenkohtaus, joka hänelle suotiin. Hänen sydämmensä, ilon hurmauksesta paisuksissa, tunsi melkein menehtyvänsä tuon maisen onnelan kynnyksellä, jota rakkaudeksi sanotaan.
— No niin, herrani! sanoi Planchet nähdessään isäntänsä punastuvan ja vaalenevan vuorottain; no niin, enkös arvannut oikein, että se on joku paha asia?
— Petyt, Planchet, vastasi d'Artagnan, ja todistukseksi siihen saat tästä yhden écu'n, juodaksesi minun terveydekseni.
— Suuret kiitokset, herrani, écu'stä, minä lupaan tarkasti seurata käskyänne; mutta tosi on sittenkin, että kirjeet, jotka noin tulevat lukittuihin huoneihin...
— Putoavat taivaasta, ystäväni, putoavat taivaasta.
— Siis, herrani, olette tyytyväinen? kysyi Planchet.
— Rakas Planchet, minä olen mitä onnellisin ihminen!
— Saanko käyttää herrani onnellisuutta hyväkseni menemällä nukkumaan?