— Kuuleppas, koeta saada tavata häntä ja päästä loppusuoritukseen hänen kanssansa; sano hänelle: Rauha tai sota! aatelis-sanani olkoon takeena siitä ett'en ilmaise teistä mitään enkä koskaan saata teille vahinkoa; mutta te puolestanne vannokaa juhlallinen vala että pysytte aivan puolueettomana minun suhteeni; ell'ette sitä tee, käännyn minä kanslerin puoleen, tai vaikka kuninkaan puoleen, jopa itse pyövelin puoleen; minä yllytän koko hovin teitä vastaan, ilmoitan että te olette pahantekijän merkillä merkitty; nostan kanteen teitä vastaan, ja jos teidät vapautetaan, no niin, silloin tapan teidät, kunniasanani kautta! tapan teidät jossakin syrjäisessä nurkassa niinkuin hullun koiran.
— Minua miellyttää se keino, sanoi d'Artagnan, mutta kuinka saan häntä tavata?
— Aika antaa tilaisuuden, ystäväni, aika tuo ihmiselle voiton tai tappion; kuta enemmän on pantu peliin, sitä enemmän voitetaan, kun vaan maltetaan odottaa.
— Niinpä kyllä, mutta siihen kurki kuolee ennenkuin suo sulaa, sillä salamurhaajat ja myrkyttäjät...
— Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee meitä tästäkin puoleen.
— Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän hiljemmin.
— Kuka nainen? kysyi Athos.
— Constance.
— Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä unhotin että olet rakastunut.
— No niin, puuttui Aramis puheesen, mutta etkös juuri siitä kirjeestä, jonka löysit tuon kaatuneen kurjan taskusta, nähnyt että nainen on eräässä luostarissa? Luostari on hyvä turvapaikka ja niin kohta kuin La Rochelle'n piiritys on päättynyt, lupaan minä puolestani...