Aamulla oli tuotu sisään hänen aamiaisensa. Hän arveli sen vuoksi että kohta kaiketi tultiin noutamaan ruokapöytää pois ja että hän silloin taas saisi nähdä Felton'in.
Mylady ei pettynytkään; Felton ilmestyi taas ja, kysymättä oliko mylady koskettanut ruokaa tai ei, viittasi että vietäisiin pois pöytä, joka tavallisesti kannettiin sisään valmiiksi katettuna.
Felton jäi viimeiseksi; hänellä oli kirja kädessä? Mylady leväten nojatuolissa lähellä uunia, kauniina, kalpeana ja nöyränä, näytti pyhältä neitsyeltä, joka odotti marttiiraseppelettä.
Felton lähestyi häntä ja virkkoi:
— Lord Winter, joka on katolilainen niinkuin tekin, rouva, on arvellut, että niiden hartausharjoitusten ja menojen kaipio, jotka kuuluvat teidän uskontoonne, on teille tuskallista; hän sallii sen vuoksi teidän joka päivä lukea niitä rukouksia, jotka kuuluvat teidän messuunne, ja tässä on teille käsikirja.
Katsanto, mikä näkyi Felton'in muodossa hänen asettaessaan kirjaa sille pienelle pöydälle, jonka ääressä mylady istui, ääni, millä hän lausui sanat teidän messuunne, halveksiva hymy, mikä seurasi noita sanoja, saattoivat mylady'n kohottamaan päätänsä ja katsomaan upseeria vähän tarkemmin.
Silloin huomasi hän tuon koristelemattoman päähineen, tuon ylenmääräisesti yksinkertaisen puvun, tuon marmorisileän mutta samalla yhtä kovan ja lujan otsan ja tunsi miehen yhdeksi noita synkkämielisiä puritaaneja, joita hän niin usein oli tavannut Jaakko-kuninkaan ja Ranskan kuninkaan hovissa, jonne he, Bartholomeon yön muistosta huolimatta, toisinaan tulivat pakopaikkaa hakemaan.
Hänelle pälkähti yht'äkkiä päähän eräs noita pikaisesti syntyviä ajatuksia, joita ainoastaan nerokkaat ihmiset ratkaisevana hetkenä saavat aivoihinsa, ja joista usein heidän kohtalonsa tai elämänsä riippuu.
Nuo kaksi sanaa teidän messuunne ja yksi ainoa Felton'in silmäys olivat todella osoittaneet hänelle, mikä paino oli siinä vastauksessa, jonka hän oli hänelle antava.
Mutta hänen nopea käsityksensä, joka hänelle oli ominaista, toi vastauksen valmiina hänen huulilleen.