Siinä silmänräpäyksessä näkyi ovella mies, melkein yhtä kalmankalpea kuin huoneessa-olijat; hän katseli ympärillensä ja näki rouva Bonacieux'in kuolleena, d'Artagnan'in pyörtyneenä.
Hän tuli juuri sinä huumauksen hetkenä, joka on suurten tapahtumien tavallinen seuraus.
— Minä en erhettynyt, sanoi hän; tuossa on herra d'Artagnan ja te olette hänen kolme ystäväänsä, herrat Athos, Porthos ja Aramis.
Ne, joiden nimet lausuttiin, katsoivat hämmästyneinä vierasta; kaikki kolme pitivät häntä tutun näköisenä.
— Hyvät herrat, jatkoi äskentullut, te niinkuin minäkin etsitte varmaan erästä naista, joka, lisäsi hän kamalasti hymyten, kaiketi on liikkunut täällä, koskapa täällä näkyy olevan ruumis.
Kolme ystävystä pysyivät äänettöminä; sekä ääni että kasvot muistuttivat heitä miehestä, jonka he olivat ennen nähneet, mutta he eivät voineet muistaa missä ja milloin.
— Herrat, jatkoi vieras, koska te ette näy tuntevan miestä, joka kaksi kertaa on saanut luultavasti teitä kiittää hengestänsä, täytyy minun ilmoittaa nimeni: minä olen lord Winter, sen naisen lanko.
Kolme ystävystä huudahtivat hämmästyksestä.
Athos nousi ja ojensi hänelle kätensä.
— Tervetullut, mylord, sanoi hän; te olette meidän miehiä.