— Siitäkö, josta kuningatar ei huolinut?
— Samasta.
— Sen hylkääminen tuotti minulle komean "Suffren" laivan, — sanoi kuningas hieroen kämmeniään.
— Se kaulanauha on varastettu, — sanoi parooni välittämättä siitä, kuinka paljon pahaa saisi toimeen.
— Ikävä juttu, perin ikävä, vastasi kuningas. — Se koriste oli kallis, mutta timantit voi helposti tuntea. Niiden paloittelu veisi varkaudesta kaiken edun, ja ellei niitä rikota, saa poliisi kyllä asiasta selon.
— Sire, — keskeytti herra de Bréteuil, — ei tämä ole tavallinen varkaus. Siihen sekaantuu huhuja.
— Huhuja! Mitä tarkoitatte?
— Väitetään, sire, että kuningatar on pitänyt sitä koristetta hallussaan.
— Mitä ihmettä! Juuri minun läsnäollessani hän sen hylkäsi eikä tahtonut sitä katseitakaan. Hulluutta, mahdotonta, parooni! Kuningatar ei ole ottanut sitä kaulanauhaa haltuunsa.
— Sire, minä en käyttänyt täsmällistä sanaa. Parjaus on aina niin sokea käydessään hallitsijain kimppuun, että oikea sana olisi kuninkaallisille korville liian loukkaava. Se, että kuningatar on pitänyt…